Kirjoittaja, Oili Valkila, on suomen kielen ja puheviestinnän maisteri, logonomi ja MHT. Hän on kerännyt laajan kokemuksensa pääasiassa viestinnän ja tiedottamisen tehtävissä niin palkkatyössä kuin yrittäjänäkin, muun muassa kaksi vuosikymmentä toimittajana. Valmentajana hänen keskeisimmät asiantuntemusalueensa ovat tekstin tehokkaan tuottamisen taito, esiintymistaito sekä työyhteisötaidot. Hän on julkaissut mm. kirjat Loista kirjoittajana, Loista puhujana sekä Hanki ihana, peloton elämä.

Osaatko hyväksyä mokasi? 

Millaista puhe-esiintymiseen liittyvää koulutusta sitten vedänkin, eniten saan kysymyksiä siitä, miten välttää mokaaminen, joutuminen jotenkin naurunalaiseksi joukon edessä.

Moni kuuntelee kauhistuneena vastaukseni: ”Et voi, joten älä suotta edes yritä!”

Oletko varma ja rauhassa itsesi kanssa vain silloin, kun tooga on ojennuksessa, kahvi tarjoillaan ajallaan, ja kaikki käy juuri niin kuin pitää?

Entä, kun joudut esiintymään yleisölle kaadettuasi tauolla kahvikupin syliisi?

Mokaaminen, tai jokin sen alalajeista (töpeksiminen, nolaaminen, möhliminen, kämmääminen, tyriminen, sössiminen, munaaminen tai tunarointi) tekee joka kerta tapahtuessaan tulevaisuutesi esiintymiset asteen helpommiksi. Töpeksiminen on hieno lahja käytettynä, ja se käytetään vain hyväksymällä. Kun on mennyt kunnolla pieleen, sitä ei pidä pilata peittelemällä eikä selittelemällä.

Sosiaaliset pelot ovat hirmuisia mörköjä.

Mieluummin kärsimme sairauttakin ja muita vastoinkäymisiä (Se ”kuolemaakin pahempi pelko” -tutkimus on kuitenkin väärinymmärrys. Kyllä kuolema pelottaa ihmistä enemmän kuin esiintyminen).

Muistan suomenopettajani, jonka vekkihame oli jäänyt vessakäynnillä takaa kiinni sukkahousuihin eikä kukaan meistä kehdannut kertoa sitä hänelle. Muistan myös matkanjohtajan, jonka vetämällä matkalla kaikki, mikä matkalla voi mennä pieleen, meni pieleen. Hän oli niin varma potkuistaan että kaiken menettäneenä puhui koko pitkän paluumatkan bussissa niin vapautunutta ja hervotonta tekstiä matkaajilleen, että löi vilpittömyydellään kaikki ennätykset ja perillä kaikki taputtivat hänelle seisten. Kukaan ei enää muistanut vaatia hänen eroaan. Kaverini taas luuli voittaneensa voimistelukilpailun, kun palkitsija viittoili häneen päin. Hän nousi tuuletteluelkein paikaltaan ja lähti lavaa kohti. Oikea voittaja vain istui juuri hänen takanaan. Itse olen usein puhunut kaupan kassajonossa ummet ja lammet miehelleni, joka onkin unohtunut johonkin marketin hyllyjen väliin.

Nolot tilanteet kuluttavat vaikuttavuutensa toistuessaan. Ikäkin tosin auttaa: ”Been there, seen that!”

Myönteisyydestään ei kuitenkaan ikinä saa luopua. Kun esiintyessä tapahtuu yllättävää tai noloa, yleisön voi saada nauramaan sille kanssaan. Hyvässä lykyssä saa yleisön empatiat ja luo itsestään lähtemättömän muistikuvan.

Ei siis kannata ottaa suurta pattia tapahtuneesta, mutta ehkä pohtia tovin, miten toimia, ettei toiste käy samalla tavalla. Mokata voi niin monella eri tavalla, ettei kannata höperehtiä kahta kertaa samalla tavalla. Oma persoona alkaa päästä esiin vasta siinä vaiheessa, kun on jaksanut mokata niin monta kertaa, ettei tunnu enää missään. On myös lohdullista ajatella, että ehkä koko maailma ei edes pyöri juuri minun ympärilläni.

Riittävän monen nolon tilanteen jälkeen tarvitsee jo tietokoneen töpeksiäkseen kunnolla.

Kirjoittaja Oili Valkila

Iki-ihana Simo Routarinne kertoo koulutuspäivässään 17.3.2020 Miten valloitat yleisösi ja kutsut heidät dialogiin kanssasi. Lue lisää ja ilmoittaudu tästä

Improtaidot työelämässä -koulutukseen pääset tutustumaan täällä