Katsotaanpa, missä minun ajatukseni juuri tällä hetkellä menevät. 

Valmentaja, esimies, toimitusjohtaja Antti Nevalainen, Valmento Oy. Antilla on jo 25 vuoden kokemus palveluliiketoiminnasta ja hän on valmentanut ihmisiä menestymään omassa myynti- ja johtamistyössään toistakymmentä vuotta. Taustalla on käytännön menestyksekästä kulttuurin luomista vuosikymmenien varrelta. Kiitetty kouluttaja ja Menestyvä johtaja -kilpailussakin palkittu Antti kertoo: Kehittämälläni konseptilla olen saanut aikaiseksi upeita tuloksia taloudellisesti, kulttuurillisesti ja sosiaalisen pääoman muodossa. Tulokset puhukoot puolestaan!

En väitä olevani oikeassa missään näistä, mutta kokemukseni on osoittanut näissä olevan vinhaa perää. Kannattaa siis kokeille, ainakin siihen asti, kunnes keksitään yhdessä jotain parempaa.

Miten voisin auttaa? 

Hyvä johtaja on kuin taitava asiakaspalvelija. Luoksesi tullaan, koska tiedetään, että sinuun voi luottaa ja sinulta saa apua. Jos tämä on se mistä sinut tunnetaan, olet jo hyvällä polulla. Kun kysymme tämän kysymyksen, onkin sillä jo suurempi vaikutus, kuin sillä, että vain taputamme ohi kulkiessa olkapäälle. Meitä ympäröivät ihmiset joko lisäävät meihin virtaa tai väsyttävät meidät.

Ole sinä se joka antaa virtaa. Johtajan tehtävä ei ole lisätä tuskaa, vaan helpottaa sitä.

 

Ota selvää ja pyydä apua.

Minkälaisia ihmisiä sinulla on ympärilläsi? Miten he vaikuttavat sinuun ja ympäristöön? Tykkäätkö siitä, miten asiat ovat? Mitä he osaavat ja mistä innostuvat? Miten he käsittelevät asioita ja ajattelevat kaikesta? Ole sinä johtajana se ajatusten kätilö, joka saa ihmiset kartalle ja haluamaan tehdä oikein, paremmin ja esiintymään enemmän edukseen.

Tervehdi ja tapaa ihmisiä, kerro tuntemuksistasi ja ajatuksistasi, herätä ihmiset ajattelemaan ja näytä suuntaa. Opettele kysymään hyviä kysymyksiä, jotta avaat niillä lukkoja ja ovia, jotka muuten jäisivät kiinni. Tule herkäksi ihmisten käytökselle, äläkä kulje kenestäkään ohi kun jokin asia mietityttää, niin sinua kuin työkaveriasi.

Muista, että olettamus on kaikkien epäonnistumisten äiti. Muista että ihmisten käytös on kuitenkin aina vain tienviitta tutkimaan niitä sokeita pisteitä. Etsi näitä sokeita pisteitä. Ne ovat niitä paikkoja, joissa ihmiset toistuvasti näkevät itsensä tai tilanteensa totuudenvastaisesti.

Kokemus ei ole aina mukavin opettaja, mutta harkiten arvioitu kokemus voi jo ollakin.

 

Luokaa yhdessä ja valvokaa yhdessä.

Yhdelläkään työpaikalla ei ole tulevaisuutta ilman siellä työskentelevien ihmisten antamia panostuksia. Strategiaa ei voi toteuttaa, jos ihmiset eivät tiedä mikä se on tai ymmärrä sitä alkuunkaan. Arvot ja pelisäännöt ja kaikki tärkeä jää vitseiksi, mikäli ne on jonkun toisen tekemiä, eikä kukaan ymmärrä miksi näin tehdään. Yhdessä luotu on paras perehdytys ja oikeudenmukainen tapa kutsua älykkäät työkaverit mukaan alusta lähtien. Tulettehan lopulta samaan ratkaisuun joka tapauksessa. Vai väittääkö joku, että velkatilin saldo on jotenkin epäselvä, jos sitä katsoo joku muu kuin sinä?

Monella työpaikalla kerrotaan, että yritettiin sitä ja tätä, mutta menestys jäi ohueksi, koska ihmiset eivät olleetkaan mukana. Se on sillä lailla, että omaa lasta puolustetaan ja toisten lapset jää ilman joululahjoja, mikäli valita pitää. Tuo kannattaa muistaa, kun seuraavan kerran kuulet sanan muutosvastarinta. Sitoutuminen on suorassa suhteessa siihen, kuinka paljon oikeasti on jokaisen omaa otettu mukaan. Kun siellä on fiksumpia ajatuksia, niin ne pitää saada mukaan.

Pitää oppia neuvottelemaan hyviä sopimuksia, jotta ei tule niin pahoja pettymyksiä ja saadaan ihmisten omatunto ohjaamaan päätöksentekoa.

Viisaus ei asu kulmahuoneessa ja sen viisauden tulee uskaltaa kävellä sisälle, kun jokin asia mietityttää.

 

Muista velvollisuutesi ja auttakaa toisianne muistamaan tärkeät asiat.

Kun johtajalta kysytään, että mitä on johtaminen, saadaan yleensä vastauksena vain hiljaisuutta. Mitä isompi yleisö, sitä huutavampi hiljaisuus. Miten voi olla, että sellaisetkin henkilöt, jotka ovat pitkään kertoneet muille, mitä he tekevät seuraavaksi, ovat hiljaa. Aivan, häpeä ja nolostuksen mahdollisuus nostaa päätään. Jotain mikä tulee kitkeä pois työyhteisöstä, mikäli halutaan pitää ilma raikkaana.

Johtajan tehtävä on varmistaa tulevaisuus, varmistaa, että ihmiset kokevat olevansa turvassa, eikä kukaan koe olevansa sorsittu omassa työyhteisössään. Aina ei ole helppoa olla selvillä siitä todellisesta tilanteesta, sinun velvollisuutesi on vääntää tarvittaessa rautalangasta. Sinä siis olet selvillä tai teet selväksi. Älä kuitenkaan unohda olla ihminen ja inhimillinen kaiken keskellä.

Se, että annat tukevaa olkapäätä sitä tarvitsevalle ja kirjoitat samalla varoitusta työtehtävien laiminlyömisestä, eivät sulje pois toisiaan. Johtaja ei miellytä ja kerro sitä mitä ihmiset haluavat kuulla, vaan johtaja tekee oikein ja pitää huolen, että kaikki tietävät mikä on oikein. Samalla voi kasvattaa ihmisiä haluamaan olla parempia. Vai haluaisitko elää maailmassa, jossa joudut pelkäämään, että lapsesi kuolee koulumatkalla auton alle, kun poliisi ei puutu punaisia päin ajaviin? Taidetaan olla aika nopeasti samaa mieltä, vaikka olisitkin saamassa juuri sakon punaisia päin ajamisesta.

Samat säännöt kaikille, vai mitä? #Tasapuolinen palkitseminen ja hyvä työilmapiiri.

 

Pyri parhaimpaasi, vanhemmoi vastuuta ja auta muita tekemään samoin.

Pidä huolta, että paremman tulevaisuuden imu kutsuu ihmisiä. Tällä työpaikalla halutaan olla, koska elämä on parempaa, tulevaisuus näyttää valoisalta ja on kiva tulla töihin. Kasvetaan ihmisinä, ammattilaisina ja ajattelijoina arvoon arvaamattomaan. Ole sinä se esimies, joka voi katsoa ylpeydellä ylöspäin omia johdettaviaan, koska olet tehnyt itsesi tarpeettomaksi kasvattaessasi huipputiimin.

Muista, että peilineuronien vuoksi ihmiset samaistuvat ympäristöönsä salaman nopeasti. Siksi hyvinvoinnin hetkessä johtaminen on tärkeämpää, kuin pitkän tähtäimen täydelliset suunnitelmat, jotka lopulta vain sinä tiedät ja muistat. Parempi hyvä suunnitelma tänään, kuin täydellinen ei koskaan. Ihmiset tarvitsevat sinua tässä ja nyt.

Kokeile seuraavassa palaverissasi seuraavaa.

Hymyilet leveästi ja katselet muita ihmisiä. Kun joku sanoo, että kylläpäs näytit iloiselta ja tiedustelevat syytä, vastaat vain, että olet niin iloinen kun teidän kanssanne on niin kiva tehdä töitä. Näet pian heidän kohottelevan kulmiaan ja katselevan toisiaan, kuin hakien sanoillesi vahvistusta työkavereiden ilmeistä, sinulle takaisin hymyillen. Kohotit juuri tuolla hymyillen sanomallasi lauseella huoneen tunnelmaa enemmän kuin useimmat esimiehet tekevät uransa aikana millään olalle taputtelulla.

Johtaminen on lopulta asennekysymys ja pitää muistaa, että tuo on jotain, minkä johtaja valitsee ihan itse. Kun sinä sanot hississä kaikille, myös tuntemattomille, hyvää huomenta kuuluvalla äänellä, mutta et kuitenkaan vaadi samaa katsekontaktin välttelijöiltä, voihan olla että tulit juuri sysänneeksi heidät polulle, jolla haluavat pian tervehtiä itsekin.

Ihmiset auttavat mielellään toisiaan, kunhan vain molemmat voittavat!

Kirjoittaja: Antti Nevalainen

Lisää Antin ajatuksia ja käytännöllisiä vinkkejä kuulet näissä kevään koulutuksissamme. Lue lisää ja ilmoittaudu nyt!

Vastuuton työkäyttäytyminen  28.04.2020 Radisson Blu Seaside Hotel, Helsinki

Tasapuolinen palkitseminen ja hyvä työilmapiiri 28.05.2020 Tapahtumatalo Bank, Helsinki

Työhyvinvointi ja yhteistyö – avain parempaan työilmapiiriin (1 pv) 03.06.2020 Radisson Blu Seaside Hotel, Helsinki