fbpx

Kanban: päivittäisjohtamisen #1 työkalu. Miksi & Miten

Tuomas Mikkonen

Ihmisillä on kaksi supervoimaa: looginen päättelykyky, joka asuu etuaivolohkossamme ja hypersosiaalisuus, eli pystymme tekemään yhteistyötä myös heimomme ulkopuolella. Joten jos haluat saada organisaatiostasi mahdollisimman kovan tuloksentekijän, niin voit joko kouluttaa työntekijöistäsi fiksumpia tai parantaa heidän yhteistyötään. Voin sanoa, että jälkimmäinen on n. 100x helpompaa.

Kompleksisuus, siilot, tiedon näkymättömyys, toimistopolitiikka ja lukuisat muut esteet kuitenkin torppaavat hedelmällisen yhteistyön heti alkuunsa. Jos tavoite ei ole selkeä, työn virtaus on hukassa ja kokonaisuus on sumea, niin siinä on johtajalla kerrakseen työmaata. Tällöin tilanne nopeasti eskaloituu jatkuvien tulipalojen sammutteluksi ja poikkeuksien hallinnaksi.

Kanban (suom. tietotaulu) on järjestelmä, joka voi mahdollistaa ylläolevien ongelmien kitkemisen ja toiminnan stabiloimisen.

Miksi käyttää Kanbania:

Miten Kanban otetaan käyttöön?

Kanbaneita on digitaalisia ja analogisia. Jos olette kaikki samassa toimistossa, niin suosittelen aina analogista (eli fyysistä) kanbania. Ai miksi? No sen muokattavuus on ihan huippuluokkaa, se lisää yhteistyötä, läpinäkyvyys lisääntyy, ongelmat nousevat päivittäin esiin (tämä on hyvä asia), kehittäminen nopeutuu ja työn teon kulttuuri muuttuu.

Digissä käytän yleensä Trelloa:

Analogiset versiot ovat käytettävyydeltään ja muokattavuudeltaan paljon parempia:

Yksi suurimmistä Kanbanin vanhvuuksista on se, että sen voi ottaa minuuteissa käyttöön… mutta sen täydellinen ymmärtäminen tulee viemään pitkään. Vähän niin kuin Shakin tai Gon.

4 askelta kuinka rakennan oman Kanban-järjestelmän:

1) Mikä on teidän tavoite? Miksi ja mitä varten te haluatte ottaa Kanbanin käyttöön?

2) Visualisoi työ. Jaa työtehtävät pieniksi paloiksi ja kirjoita ne lapuille. Piirrä taululle se prosessi, jota haluat seurata. Pistä laput niihin kohtiin prosessia, jossa ne tällä hetkellä ovat.

3) Rajoita työtä (WIP). Haluamme nopeuttaa työn virtausta keskittymällä vain kouralliseen asioita kerralla. Tee WIP (work in progress) rajat taulun eri kohtiin.

4) Mittaa ja hallitse läpimenoaikaa.

Teksti: Tuomas Mikkonen

Eventiumin koulutuskalenteri aiheesta:

2019-11-30T09:32:20+02:0011 huhtikuun, 2018|Tags: |

Kymmenen kultaista vinkkiä: Katkaise ylikuormituksen noidankehä – lopeta aloittaminen, aloita lopettaminen!

“Työ ei tekemällä lopu.” Jos tämä pitäisi paikkaansa, niin mikäs järki töitä olisi tehdä ollenkaan?

Lean konsultti Tuomas Mikkonen antaa 10 vinkkiä, joilla katkaiset ylikuormituksen noidankehän ja työn hallintaan soljuvaksi virraksi.

Tuomas Mikkonen, KTM, kouluttaja, Lean Office Tuomas Mikkonen

Ongelma nykyisin ei ole niinkään työ pitäisi saada loppumaan. Se pitäisi saada hallintaan. Sopivasti soljuvaksi virraksi, jossa saadaan tehtyä asioita valmiiksi, sillä ainoastaan valmiilla asioilla ruukaa olemaan arvoa.

Joten lopeta aloittaminen ja opettele lopettamaan!

1. Rajoitettu kapasiteeti

Tietotyössä meidän niskaamme kaadetaan lukemattomia maileja, projekteja, asiakkuuksia, hankkeita, kokouksia ja muuta sälää. Kun uusia tehtäviä kasaantuu tarpeeksi alamme käyttämään suuren osan ajastamme niiden managerointiin ja tehtävien suorittaminen hidastuu. Tälläinen krooninen ylikuormitus johtaa nopeasti noidankehään, jossa pitää juosta nopeammin pysyäkseen edes paikalla.

Ensimmäinen askeleesi on siis tunnistaa teidän kapasiteetti ja varmistaa, ettei työn määrä ikinä ylitä sitä.

2. Visualisoi

Tietotyössä työnmäärää on paljon vaikeampi hahmottaa kuin tuotannossa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö sitä voisi tehdä. Kanbanit (=tietotaulu) sopivat tähän kuin nakutettu. Oli kyseessä sitten fyysinen taulu toimiston seinällä tai digitaalinen, niin se auttaa hahmottamaan työnmäärää ja virtausta.

Toinen askeleesi on siis ottaa Kanban käyttöön ja visualisoida teidän työ.

3. Ylikuorma

Alussa Kanban tulee näyttämään sekavalta, sillä siellä on aivan liikaa työtä. Tämä on ok, sillä ainakin olette saaneet nykytilan näkyviin.

Kolmas askeleesi on kartoittaa nykytila

4. WIP-rajat

Koska haluamme ehkäistä ylikuormitusta, jotta työn virtaus olisi mahdollinen, niin meidän pitää rajoittaa yhtäaikaa olevien työtehtävien määrää. Tämä kuulostaa aluksi hieman epäintuitiiviseltä, mutta pian huomaatte, että työt tulevat nopeammin tehtyä.

WIP (Work in Progress) tarkoittaa työtä, joka on aloitettu, mutta ei vielä saatettu päätökseen. Jokaisella funktiolla, osastolla ja henkilöllä on eri WIP-raja. Tämä saadaan selville testaamalla eri rajoja. Kun työtä näin keinotekoisesti rajoitetaan on tiimin pakko saada joitain tehtäviä päätökseen ennen seuraavien aloittamista.

Neljäs askeleesi on luoda WIP-rajat prosessin eri vaiheille.

5. Työn vähentäminen

Aluksi tehtäviä tulee olemaan prosessin jokaisessa vaiheessa enemmän kuin rajat sallivat. Tähän on kaksi vaihtoehtoa: vaikea ja helppo. Vaikea tapa on siirtää kaikki olemassa olevat työt “To-Do” -osioon ja ottaa ne työn alle sitä mukaan kuin työtä valmistuu. Helppo tapa on työstää nykyinen työkuorma rajojen sallimiin rajoihin ja perustaa uusi käytäntö: “Emme aloita uutta tehtävää ennen kuin olemme WIP-rajojen puitteissa”.

Viides askeleesi on työstää nykyinen työkuorma WIP-rajojen mukaiseksi

6. Lopeta aloittaminen

Kanban toimii päivittäisjohtamisen tauluna ja työn virtauksen lennonjohtotornina. Se voi antaa hyvän kuvan miten työ virtaa, mitä saadaan valmiiksi ja missä kohdissa työ jumiutuu. Se ei kuitenkaan toimi ilman muutamia avain tapoja.

Yksi niistä tavoista on päivittäiset “stand-up” kokoukset. Nimi tulee siitä, että kaikki seisovat taulun edessä, jotta fokus pysyisi kirkkaana ja kokous olisi tehokas. Näiden päivittäisten n. 15 minuuttia kestävien standuppien tarkoitus on käydä Kanban läpi oikealta vasemmalle (lopusta alkuun) ja keksittää fokus loppuvaiheessa oleviin tehtäviin, jotta ne saataisiin poissa päiväjärjestyksestä. Tämän osion slogan onkin: “Lopeta aloittaminen, aloita lopettaminen”.

Kuudes askeleesi on aloittaa päiväkokoukset, jotta päivän työt virtaisivat mahdollisimman jouhevasti.

7. Littlen laki

Miksi työn määrän vähentäminen sitten lisää tehokkutta? Littlen lain mukaan keskimääräinen läpimenoaika saadaan laskettua kun keskimääräinen WIP jaetaan keskimääräisellä suoritusteholla. Jos siis haluat pienentää läpimenoaikaa, niin sinulla on siihen kaksi keinoa:

1) Lisää suoritustehoa ostamalla parempia ohjelmistoja, koneita, ylitöillä, kepillä & porkkanalla tai vastaavilla keinoilla

2) Vähennä WIP:ia

Toinen näistä toimii aika paljon paremmin.

Seitsemäs askeleesi on päättää haluatko valita vaihtoehdon 1. vai 2.

8. Laatu

Pienempi hetkellinen työmäärä myös mahdollistaa nopeammat palautesyklit ja pienemmän multitaskauksen. John Medina kirjoitti kirjassaa “Brain Rules” että, kun ihminen työstää useita asioita kerralla, niin hänellä voi mennä jopa 50 % pidempään kussakin asiassa ja voi tehdä jopa 50 % enemmän virheitä.

Kahdeksas askel on alkaa mittamaan läpimenoaikaa ja palvelun laatua.

9. Imusysteemi

Kun WIP-rajoja kunnioitetaan, niin systeemiin muodostuu luonnollinen imu. Kun resurssilla on kapasitettia ottaa lisätöitä vastaan, niin silloin se myös niin tekee. Tässä esimiehet voivat tehdä isoja virheitä ja puskea töitä eteenpäin silloin kun kapasiteettiä ei ole. Tällöin systeemi voi murtua ja ollaan takaisin aloituspisteessä.

Yhdeksäs askel on astua syrjään ja antaa systeemin toimia luonnollisesti. Tarkkaile kuitenkin, että ovathan kaikki onnistuneet ottamaan uuden käytänteen haltuun. Opeta ja valmenna tarvittaessa.

10. Käyttöaste ja luppoaika

Entä jos kokoajan ei ole tehtävää? Sehän on katastrofi! Eikö?

Jos järjestelmä toimii, niin kuin sen pitäisi ja työt tulevat kokonaisuudessaan nopeammin tehtyä, niin eikö silloin ole aivan sama onko jokainen 100 % ajasta “tehokas”. Osaoptimoinnin aikakausi on ohi ja tämä pitää hyväksyä.

Kun käyttöaste hetkellisesti tippuu, niin se voi luoda piilotettuja siunauksia. Silloin työntekijällä on aikaa korjata ja parantaa systeemiä, tehdä tuote- ja palvelukehitystä, parantaa asiakaspalvelua ja useita muita tehtäviä, jotka jäävät arjen jalkoihin.

Kymmenes askel on neuvoa ihmisiä mihin keskittää energia kun tehtäviä ei ole akuutisti tehtäväksi. Yksi keino on perustaa oma kehityskanban, jossa on tarpeellisia kehityshankkeita, joita voi edistää “luppoajalla”.

Luonnollisesti on vielä useita eri näkökulmia, joita pitää käydä läpi, kuten pullonkaulatyöntekijöiden aika, viikko retrospektiivit, sprint WIP:t, projektisumat & kehityskanbanit, strategiset portfoliokanbanit ja pari muuta seikkaa.

Kun käyt nämä kymmenen askelta läpi, niin voit katkaista ylikuormituksen noidankehän ja tuoda tekemisen ilon takaisin toimistoonne!

Teksti: Tuomas Mikkonen

Eventiumin seuraavat koulutukset aiheesta:

Lean Office -koulutus (1pv) 11.10.2018, Helsinki

Lean käytännössä – tiekartta teidän tapaan kehittää (1 pv) 06.11.2018, Helsinki

LEAN Office -koulutus (1 pv) 20.11.2018, Helsinki

 

2019-11-30T09:32:21+02:0026 maaliskuun, 2018|Tags: |

Jäätkö kiireeseen ja turhautumiseen jumiin? Näin lean auttaa ulos kaaoksesta

Tuomas Mikkonen, KTM - Eventium kouluttaja, Lean Office Tuomas Mikkonen, KTM – Eventium kouluttaja, Lean Office

Lean-konsultti Tuomas Mikkonen antaa kuusi vinkkiä, joilla saat tieto- ja palvelutyön virtaamaan ja tuottamaan asiakkaalle arvoa organisaatiossasi täydellä teholla. Tyhjäkäynti, kaaos ja pullonkaulat pois.

”Leanin kovin vahvuus on, että se antaa selkeät toimintamallit siihen, että ette jää kiireeseen ja turhautumiseen jumiin. Lean antaa ne työkalut, joilla pääsette tulipaloista ja kaaoksesta kohti standardoitua organisaatiota”, Mikkonen sanoo.

Lue lisää: Kauppalehti 26.11.2017

Tuomas Mikkonen seuraava koulutus: Lean Office (1 pv)

2019-12-03T13:24:04+02:0028 marraskuun, 2017|Tags: , |
Go to Top