Oppi Areena

Ajankohtaista


Päätin oppia uuden taidon – uunituore bloggaaja palaa juurilleen

Kirjoita ilman inspiraatiota, no stress!

Jenni Liuski on uunituore bloggaaja, uusia oppimiskokemuksia ja taitoja etsimässä. Ehkä nuoruuden haave kirjan kirjoittamisesta toteutuu jonain päivänä, usein elämä yllättää. Nykyisin Jenni toimii koulutusassistenttina WebAkatemiassa.

Kirjoitin elämäni ensimmäisen blogin syksyllä. Sain paljon kannustavaa palautetta, mutta muutama läheinen antoi onneksi myös rakentavaa kritiikkiä. Jo kirjoittaessani huomasin, että tämä ei ollutkaan niin itsestään selvää kuin olin kuvitellut, blogeja kun on nykyään joka Pirkolla ja Pertillä.

Haaveilijasta järjestelmälliseksi

Nuorena olin innostunut kirjoittamisesta, ja vihkot täyttyivät mysteerinovelleista. Suuri haaveeni oli kirjoittaa kokonainen romaani. Mutta kuten usein nuoruuden haaveille käy, jouduin työntämään sen taka-alalle ja opiskelemaan taloudellisempaa ammattia.

Nyt kun sen ammatin polku on kuljettu ja toinenkin aloitettu, en enää jää surkuttelemaan lahjojen puutetta. Kuka tahansa voi halutessaan oppia uuden taidon, ja minä päätin oppia kirjoittamaan.

Sain vinkin koulutuksesta, joka voisi auttaa tulevien blogien kanssa ja kirjoittamisessa ylipäätään. Tämä tuli kuin tilauksesta, innostuin ja ilmoittauduin siltä istumalta. Koulutus oli Eventiumin Kirjoita ilman inspiraatiota, kouluttajana Oili Valkila.

Ammattitaitoa ja kokemusta jaossa

Kouluttaja Oili Valkila on suomen kielen ja puheviestinnän maisteri ja hänen tapansa kouluttaa oli selkeä ja tehokas. Ensin vähän kyllä epäilin päivän kiinnostavuutta, kun huomasin että katsellaan dioja. Ensimmäisten tuntien aikana muutin kuitenkin mieltäni dioista, opetuksen seuraaminen oli luonnollista. Oppi jäi myös mieleen helposti ja siihen on helppo palata kotona materiaalin ansiosta.

Aivojakin pitää ravita opin lomassa

Mureaa karitsaa ja maukkaita kasviksia, upealla näköalalla kruunattuna! Koulutuspaikka oli tuttu aiemmasta koulutuksesta, upea Royal at Crowne Plaza, Helsingissä. Tilat ja palvelut olivatkin ihan huippuluokkaa, lounas oli erityiskiitoksen arvoinen taas kerran!

Koko päivän aikana ei arjen stressit hiipineet lainkaan mieleen.

Opettelua – harjoittelu tekee mestarin?

Monia oppimiani työkaluja olen käyttänyt tätä tekstiä kirjoittaessani. Varsinkin kirjoittamisen aikatauluttaminen ja työvaiheiden jakaminen osiin tuntuu vähentävän stressiä ja luomisen tuskaa. Tosin aikatauluttamista pitää näköjään vähän opetella vielä. Niinhän siinä kävi, että kaksi ensimmäistä kertaa kun kalenteri muistutti työstä, minä hiljensin sen ja jatkoin muita puuhia.

Lopulta onnistuin kuitenkin jaksottamaan kirjoittamisen useampaan osaan. Ehkä jo ensi kerralla tulokset näkyvät myös muille. Kouluttaja sanoikin, että ei kannata tehdä kymmentä vuotta täydellistä romaania, kun voi tehdä romaanin vuodessa kymmenen vuoden ajan. Viimeiseen mennessä olet jo todella taitava.

Oivallus 

Aiemmin olen tehnyt kaikki kirjalliset tehtävät viime hetkellä ja kerralla loppuun. Nyt ihmettelen, miksi ihmeessä olen sillä tavalla luonut paineita itselleni ja samalla heikentänyt valmiin työn laatua.

Oikein itseäkin jännittää, mitä kaikkea muuta tässä elämässä vielä oppii.

Anna tulla elämä, minä olen valmis!

 

Jenni Liuski
WebAkatemia Koulutuspalvelut

 

Seuraava Kirjoita ilman inspiraatiota -koulutus järjestetään Helsingissä 19.3.2019
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://eventium.fi/koul/8303

 

 

 

Kirjoita ilman inspiraatiota (1 pv)

2018-12-19T14:08:36+00:00 joulukuu 19th, 2018|Tags: |

Kirjoita ilman inspiraatiota – huomioita reissubloggaajan kynästä

Kirjoittaja Tapio Törmä, evp lehtori, sähkö- ja automaatio Stadin ammattiopistosta kirjoittaa nykyisin Reissumiehen mietteitä -blogia, aikuisen reissumiehen ajatuksia matkoilta ja muutosten vaiheilta.

Mikä neuvoksi lukijoiden mielenkiinnon löytämiseksi?

 

Nykyisen viestintämahdollisuuksien lisääntymisen myötä myös haasteet onnistuneeseen viestintään ovat lisääntyneet huomattavasti. Kirjallista viestintää tulee somesta paljon ja kirjoittajan pitäisi löytää oma väylänsä lukijoillensa. Kaikkia lukijoita ei voi tavoittaa samasta kirjoitusalustasta; sähköpostia luetaan hyvinkin vaihtelevasti ja kaupalliset alustat kilpailevat tietenkin keskenään.

Työaiheisten raporttien kirjoittaminen on ehkä helpointa. Työperäisillä aiheilla on normaalisti kohtuullisen selkeä sisältö lähdeaineiston turvin eli kirjoittajan tarvitsee kirjoittaa vain mielenkiintoinen aloitus ja lopetus tarvitaan. Kirjoittajan pitää siis miettiä aloituksen ja lopetuksen sanat ja lauseet tarkasti mielenkiinnon herkistämiseksi.

Sanomalehdissä kiinnittää huomiota lukuisat virheet ja selkeä manipulointi, miksi tällaista sallitaan? Esimerkkinä käykööt vaikka liikenneonnettomuuden selostus, miten voi olla niin vaikea kirjoittaa, että ihminen tai henkilö ajoi autoa, ei auto itse? Tietenkään ei ole tarkoitus syyllistää ketään, mutta tuskinpa autoa rangaistaan, jos se tulee kolmion takaa moottoripyörän eteen! Julkiseen mediaan kirjoittaville siis selkeä viesti, kirjoittakaa asiaa, älkää peitelkö sitä.

Asiakirjojen käännökset ovat olleet ehkä kaikkein vaikein kirjoittamisen alue oman työhistorian aikana. Suomen työturvallisuuslain mukaan laitteiden käyttö- ja huolto-ohjeet pitää olla käyttäjän luettavissa käyttäjän kielellä eli Suomessa suomen tai ruotsin kielellä. Tekstin muokkaus käyttäjälle soveliaaksi voi olla hyvinkin haastavaa, riippuen alkuperäistekstin kirjoittajan tavasta tuottaa kirjallista tekstiä. Joidenkin toimittajien tekstiä on ollut lupa muokata paremmin luettavaan muotoon ja joissakin tapauksissa se on olut mahdotonta. Kannattaa siis kysyä toimittajan mielipidettä ennen tekstin muokkausta.

Työ- ja harrastusblokit ovat olleet henkilökohtaisesti kaikkein mielenkiintoisimmat, mutta kyllä niidenkin kirjalliset tuotokset vaativat harkintaa. Blokit ovat kaikkien luettavissa, joten sisällön sävy ja sisältö pitää olla siis sovelias kaikille. Helpointa on ollut kirjoittaa matkakertomuksia ja niitä olen lukenut itsekin hyvin paljon. Jokaiseen mielenkiintoiseen kohteeseen ei ole ollut mahdollista mennä itse vierailulle, joten hyvä matkakertomus avartaa siinä kuin varsinainen matkakin.

”Kirjoita ilman inspiraatiota”

Tämän vuoksi olin hyvinkin tyytyväinen kun löysin kirjoittamisen kurssin joulukuussa 2018, aiheena ”Kirjoita ilman inspiraatiota”. Kurssipaikka oli entinen Hesperia, nykyinen Royal at Crowne Plaza, Helsingin keskustassa.
Järjestävä yritys on Eventium.fi ja kurssin vetäjänä tunnettu median ammattilainen, puheviestinnän maisteri Oili Valkila, Will & Way-yrityksestä.

Päivän kurssin sisältönä oli aamupäivän luento sekä iltapäivän harjoitukset.

Aamupäivällä pohdimme itse kirjoittamisen prosessia, miksi se on joskus vaikeaa ja kuinka ongelmasta selvitään. Kaikkien tiedossa on kuinka vaikea on oppia väärästä tavasta pois, sitä pitää vain harjoitella ja alkaa toimimaan oikealla tavalla. Kerralla valmiiksi – ei siis ole oikea tapa kirjallisen tuotoksen tekemisessä.

Tekstin muodostaminen prosessina oli tekniselle ihmiselle helposti ymmärrettävä tapa toimia. Tekstinmuodostus-menetelmä oli käyttökelpoinen tapa avata kirjoittamisen prosessia, kokonaisuus paloitellaan eli vaiheistetaan systemaattisesti. Kokonaisuudelle mietitään tavoite, aikataulu sekä tietenkin kohde eli lukijakunta. Ideoinnissa kerätään aiheeseen liittyviä avainsanoja tai lauseita, eli ”lihaa luitten päälle”. Myös näkökulma on tärkeä, mistä suunnasta aihetta halutaan tarkastella ja sitä valaista. Asiakokonaisuuksien jäsentely ja argumentointi ovat myös hyvin tärkeitä, jokaisesta kappaleesta täytyy löytyä ”se jokin”. Kirjoitelman lopuksi se tietenkin siivotaan virheistä ja tarkistetaan ulkoasu.

Iltapäivällä harjoittelimme kirjalliset tuotosten tekemistä yhteisellä harjoituksella.
Parityönä nimesimme nipun kirjoittamisen aiheita, joista valitsimme kaksi mieluisinta. Kaikkien kurssilaisten aiheista valitsimme kaikkia kiinnostavaksi aiheeksi Julkinen liikenne vs yksityisautoilu. Tästä aiheesta kirjasimme avainsanoja ja lauseita, joista jokainen valitsi yhden kirjoitelmansa aiheeksi.
Henkilökohtaisesti itseä kiinnosti öljyn hinta ja sen vaikutus maailman talouteen.

Jokainen kirjoitti noin tunnin valitsemastaan aiheesta, minkä jälkeen annoimme tuotoksen vieruskaverin tarkasteltavaksi. Monelle tuottaa suurta tuskaa antaa kirjoitelmansa vieraan luettavaksi, vaikka se todellisuudessa saattaa mennä isonkin joukon luettavaksi. Rohkeasti siis vaan kirjoitelma lähipiirille tai muuten luotettavalle henkilölle luettavaksi.

Tähän tarkasteluun olisi voinut varata enemmän aikaa, mutta kurssipäivä loppui turhan nopeasti, aihe oli kaikille hyvinkin mielekäs. Kurssipäivän lopuksi pohdimme vielä, kuinka opetelluista menetelmistä saa pysyvän työkalun.

Totesimmekin yhdessä että ”työkalut pitää olla esillä ja ne pitää pitää terävinä”. Erilaisia kirjoitelmia pitää myös harjoitella, harjoitus tekee mestarin!

Tapio Törmä

evp lehtori

 

Seuraava Kirjoita ilman inspiraatiota -koulutus toteutetaan 19.3.2019 Helsingissä.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: https://eventium.fi/koul/8303

 

 

 

 

2018-12-19T10:32:04+00:00 joulukuu 19th, 2018|Tags: |