fbpx

järjestää nyt koulutuksen:

Asiantuntija yrityksen edustajana (1 pv)

Hissipuhe ja esiintymistilanteet haltuun!

Yhä useampi asiantuntija tai esimies joutuu luopumaan yksinäisestä kammiostaan ja esiintymään asiakkaille, mahdollisille asiakkaille, edustamaan työnantajayritystä – tai omaansa – erilaisille yleisöille.

Vuorovaikutus on tullut työelämään pysyvästi. Silloin on hyvä olla hanskassa vaikuttamisen eri keinot, joita käyttää aina presentoinnista hissipuheisiin ja muihin viestintätilanteisiin.

Tässä koulutuspäivässä opit hyvän esiintymisen perusteet ja valmistautumiskeinot. Myös sanaton viestintäsi tulee tietoisemmaksi ja omaksut hyviä vaikuttamistapoja. Ymmärrät, että kaikki ajatukset on myytävä, liittyi työsi myymiseen tai ei.

Uskallat tulla esiin uudella tavalla, olit introvertti tai ekstrovertti. Kummastakin voi tulla hyvä esiintyjä ja vaikuttaja, vaikka vähän jännittääkin. Ota kehittymisaskel!


Kenelle

Koulutus sopii eritysesti asiantuntijoille, joiden työhön on tullut enemmän viestintää ja esiintymistä. Myös esimies ja yrittäjä hyötyy tästä esiintymisen, esittämisen ja vaikuttamisen tehokkaasta yhdistelmästä.


Oili Valkila, suomen kielen maisteri, FM, MHT, logonomi, toimittaja, kirjoittaminen, puheviestintä, sisältömarkkinointiKouluttaja

Oili Valkila, suomen kielen ja puheviestinnän maisteri (FM, MHT, logonomi). Valkilalla on yli 20 vuoden toimittajakokemus sekä TV:n että printin puolelta. Innostava ja asiansa osaava vetäjä tarjoaa koulutuspäivän osallistujille tehokkaat, käytännölliset apuvälineet.

Kouluttajana Valkila on huumoria käyttävä, sparraava ja jämäkkä.

Huomaa Early bird -etu Loista puhujana! -kirja, kun ilmoittaudut 31.12.2018 mennessä.

Ennakkokysely

Voit myös itse vaikuttaa päivän teemoihin, kun vastaat Osallistujainfon yhteydessä sinulle lähetettävään Ennakkokyselyyn noin viikkoa ennen koulutusta. Kouluttaja huomioi osallistujien ajankohtaiset haasteet päivän ohjelmassa ja saat henkilökohtaisia vinkkejä ja ohjeita.


Ohjelma

8:30 Ilmoittautuminen, aineiston jako ja aamukahvi

9:00 Koulutus alkaa 

Esiinny ammattimaisesti työelämän tilanteissa

  • Suhde työnantajayritykseen ennen ja nyt
  • Valmistautuminen helposti erilaisiin esiintymistilanteisiin
  • Kaikki ajatukset on myytävä – kuulija on motivoitava
  • Kehon kielitaito kuntoon
  • Myönteisyydellä mennään läpi harmaan kiven

Mistä uskottavuutesi tulee?

  • Mikä hissipuhe oikeastaan on?
  • Miten hyvä hissipuhe syntyy – ja käytetään?
  • Tarinan merkitys on suuri
  • Kuunteleminen on yksi tärkeimpiä vaikutustaitoja

11:30 – 12:15 Lounas 

Persoona peliin ja lauteille

  • Vähän jännittääkin – miten hoitaa se ja oppia nauramaan itselleen?
  • Pelottavien kysymysten ja kysyjien kohtaaminen
  • Ilman tunnetta et vaikuta

Tehdään harjoituksena osuvia hissipuheita kunkin omaan tarpeeseen

14:00 Iltapäiväkahvi

Esitysgrafiikkasi

  • Idea – Ajatus – Mielikuva – Slide
  • Powerpointit ja niiden huomioiva ja tehokas käyttö lyhyesti
  • Muut tehokkaat havainnollistamiskeinot

Ennakkokyselyn perusteella kouluttajan koonti

  • Miten tästä eteenpäin?
  • Tee edes tämä!

16.00 Koulutus päättyy


Koulutuspaikka: Radisson Blu Plaza Hotel, Mikonkatu 23, Helsinki

Ajankohta: 5.2.2019

Osallistumismaksu: 697 euroa (+ alv 24%). Sisältää materiaalin ja tarjoilun. Koulutukseen osallistuneet saavat myös todistuksen.

Ryhmäetuhinnat: samasta organisaatiosta kaksi osallistujaa: 657 euroa / hlö (+ alv 24%), kolme tai useampi osallistujaa: 597 euroa / hlö (+ alv 24%)

Early bird: Kun ilmoittaudut 31.12.2018 mennessä, saat nopean ilmoittautujan edun, Oili Valkilan kirjoittaman kirjan Loista puhujana (arvo 25 euroa).


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50 % koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa.


Palaute aikaisemmista koulutuksista:

"Vakuuttava kouluttaja ja konkreettisuus opetuksessa."

"Kiva kouluttaja, asiansa osaava."

"Yhdessä tekeminen ja kouluttajan karisma.

"Kouluttaja oli rautainen ammattilainen."

"Innostava ja osaava ope."

(4.8)

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.

 

Go to Top