fbpx

järjestää nyt koulutuksen:

Lean-ajattelu terveydenhuollossa (1 pv)

Potilaskeskeisen toiminnan kehittäminen apuna Lean-ajattelu

 

Kuinka teet henkilöstöstä oman työnsä kehittäjiä?

Lean on vastaus moniin terveydenhuollon aika- ja resurssihaasteisiin.

Lean ei ole pikalääke, vaan tarkoittaa uudenlaista asennetta, ajattelua ja toimintatapaa läpi koko organisaation.

Leania oppii tekemällä. Hyvä kirja tai koulutus voi sytyttää kipinän lähteä Lean-polulle.

Lean-ajattelu on yksinkertaista ja käytännönläheistä. Asioita katsotaan potilaan hyödyn näkökulmasta, eikä tehdä mitään turhaa. Toimintaa parannetaan jatkuvasti havaitsemalla ja poistamalla ongelmia.

Tärkeintä on lähteä liikkeelle ja herättää ihmisten innostus oman työn kehittämistä kohtaan.


Kenelle

  • Koulutus on suunnattu terveydenhuollon johto-, esimies- ja asiantuntijatehtävissä oleville henkilöille, jotka haluavat tutustua Lean-ajatteluun tai syventää nykyistä Lean–ajatteluaan uusilla näkökulmilla.
  • Koulutus sopii myös muille terveydenhuollossa työskenteleville, joiden tehtävissä on hyötyä paremmasta Lean-tuntemuksesta (esim. vuorovastaavat, tiiminvetäjät, kehitysryhmissä toimivat henkilöt)

Mitä saat

  • Koulutus tarjoaa selkeän kuvan siitä, mistä Leanissa on kyse ja mitä se tarkoittaa käytännössä eri organisaatiotasoilla.
  • Päivä antaa osallistujalle konkreettisia työkaluja ja menetelmiä, joita voi lähteä heti toteuttamaan omassa työympäristössä.
  • Koulutuksen tärkein tavoite on sytyttää kipinä lähteä kehittämään omaa Lean-ajatteluaan; haastamaan omaa tapaansa ajatella, toimia ja johtaa muita.

Koulutus toteutetaan käytännönläheisellä otteella. Periaatteita ja menetelmiä avataan havainnollistavilla harjoituksilla ja esimerkeillä kouluttajien toteuttamista hankkeista.

Lean-ajattelun perusteet


Kouluttajat

Koulutuspäivien valmentajina toimivat Niko Alanen ja Pekka Hirvonen Jalostin Oy:stä. Valmentajat kiteyttävät asiat selkeiksi kokonaisuuksiksi sekä havainnollistavat asioita esimerkkien ja pelien avulla. Valmentajilla on vahva käytännön osaaminen ja he ovat toteuttaneet kouluttamiaan asioita asiakasprojekteissaan.

Niko Alanen, DI:Pekka Hirvonen, kouluttaja, valmentaja, laadunkehitys ja ongelmanratkaisumenetelmät, Lean-ajatteluNiko Alanen, kouluttaja, valmentaja, toiminnankehittänen, Lean-ajattelu

Niko Alasella on 15 vuoden työkokemus teollisuudesta eri toiminnankehittämisen rooleissa. Nikon erityisosaamisalueitaan on päivittäisjohtaminen, jatkuva parantaminen, ongelmanratkaisumenetelmät sekä toiminnankehittämisen johtaminen.

Pekka Hirvonen, DI:

Pekka Hirvosella on 15 vuoden työkokemus teollisuudesta tuote-, toiminnan- ja laadunkehitystehtävissä. Pekan erityisosaamisalueitaan on tuotteiden valmistettavuus, 5S, päivittäisjohtaminen, jatkuva parantaminen ja ongelmanratkaisumenetelmät.

Niko ja Pekka kertovat:

”Koulutuksissamme asioita katsotaan aina käytännön näkökulmasta. Puhumme asioista, joita olemme itse tekemässä terveydenhuollon ja teollisuuden asiakkaiden kanssa. Meidän koulutuksissa  ei tarvitse kuunnella japania eikä jargonia – vaan asiaa selvällä suomella.” 


Ohjelma

8.30 Ilmoittautuminen, aineiston jako ja aamukahvi

9.00 Koulutus alkaa

Lean – Asenne, kulttuuri, toimintamalli ja työkalut

  • Lean-tavoitteet – minimoi odotusajat, varmista potilasturvallisuus, kehitä ihmisiä ja luo hyvä työpaikka
  • Lean-ajattelun keskeiset periaatteet pähkinänkuoressa
  • Keskeiset käsitteet: arvo ja hukka, jatkuva parantaminen, ongelmanratkaisu ja virtaus
  • Lean-peli – konkretisoidaan pelin avulla Leanin perusperiaatteita

10.30 Tauko

Lean-ajattelu terveydenhuollossa

  • Miksi terveydenhuolto tarvitsee Leania?
  • Terveydenhuollon ominaispiirteet Lean-näkökulmasta
  • Esimerkkejä Lean-muutoksista terveydenhuollossa

11.30 – 12.15 Lounas

Lean keskeiset menetelmät

  • 5S – Järjestyksellä sujuvuutta ja potilasturvallisuutta
  • Visuaalisella johtamisella ongelmat näkyviin
  • Päivittäisjohtaminen Lean-kehittämisen moottorina
  • Ongelmanratkaisun mallit – tulipalojen sammuttelusta juurisyiden poistamiseen

14.00 Iltapäiväkahvi

Lean kehittäminen ja johtaminen

  • Jatkuvan parantamisen menetelmät ja toimintatavat
  • Ihmisten innostaminen ja johtaminen
  • Lean polku – mistä ja miten lähteä liikkeelle?

16.00 Koulutus päättyy


Koulutuspaikka: Business Meeting Park Forum, Mannerheimintie 20 B, Helsinki

Ajankohta: 12.9.2017

Osallistumismaksu: 597 euroa (+ alv 24%) sisältää koulutusmateriaalin ja tarjoilut.

Ryhmäalennukset: (osallistujat samasta organisaatiosta) kaksi henkilöä tai enemmän 497 eur/hlö

Early bird: Saat vapaavalintaisen webinaaritallenteen veloituksetta (arvo 97 eur), kun ilmoittaudut 15.8.2017 mennessä.  Kirjoita ilmoittautumislomakkeen Muut tiedot -kohtaan Early bird.


Peruutusehdot:

Peruutus on ilmoitettava viimeistään 14 päivää ennen koulutustilaisuuden alkua. Myöhemmin tehtävistä peruutuksista veloitetaan 50% koulutustilaisuuden hinnasta. Mikäli osallistumista ei peruuteta lainkaan, veloitetaan koko koulutustilaisuuden hinta. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi luovuttaa toiselle samassa organisaatiossa työskentelevälle henkilölle.

 

Koulutus jo pidetty. Ilmoittautuminen sulkeutunut.

 

Go to Top